Tänään aamulla, ei olisi huvittanut astua syysmyrskyiseen ilmaa olenkaan. Syysmyrsky sana on mielestäni täysin aiheellinen, koska en kutsuisi +7.5 c:sen lämpötilaa, vihreätä nurmikkoa ja vesisadetta talveksi edes parhaalla tahdolla.

Ulos oli kuitenkin lähdettävä ja matka bussipysäkille oli yhtä taistelua myrskyä vastaan, aseenani ainostaan H&M:n Snoopy- sateenvarjo..Suht kuivana pääsin kuitenkin perille ja bussiin ja kouluun..

Koulussa oli ajatukset jossain ihan muualla, eikä mikään oikein kiinostanut, mutta ruokatunnin jälkeen alkoi varmaankin, se paljon(tai ei niin paljon) puhuttu 12:17 hysteria ja naurusta ei meinannut tulla loppua.. Matikan tunti meni miettiessä, mitä ihmettä teen täällä.. Tahti oli melkoisen rivakka, kirjoitettuani vasta tehtävänumeron marginaaliin, latoi opettaja jo vastausta taululle..

Vihdoin opettaja armahti meitä ja viikonloppu vapauden kera saattoi alkaa!

Täksi viikonlopuksi on onneksi suunitelmia. Olen lopen kyllästynyt, istua nököttämään ikkunan edessä katsellen ulkona reuhovaa myrskyä..Ilman toivoakaan joulumielestä. Edes kunnon joulukalenteria en ole tänä vuonna hankkinut, eikä lumeton maakaan ole omiaan nostattamaan Xmas fiiliksiä.. Ehkä tämä tästä nousee vielä ylämäkeen, viimeistään silloin kun iskee paniikki joululahjojen suhteen. Ensimmäiset tämän vuoden joulutortut taisin syödä kesäkuussa, eli niitäkään odotellessa, en saa aikaani kulumaan.. Lusikallinen kerrallaan, olen hävittänyt yhden jos toisenkin luumuhillo purkillisen.. Ehkä jouluaattoon mennessä olen hankkinut sellaisen yliannostuksen, ettei edes torttuja tee mieli.. Sitä epäilen kyllä vahvasti.

Joulupukillekaan ei ole tullut kirjoitettua, ei edes mietittyä, mitä sitä tänä vuonna tarvitsisi/tahtoisi.. Kyllä pukki jotain keksii siitä olen  varma ja ellei keksi, voin aina itse käydä taittamassa muutaman risun läheisestä metsästä.

Niin tai näin, toivon, että saisimme viettää rauhallisen ja rakkauden täytteisen joulun.. Revitellään sitten uutena vuotena vasta.. Okei??